top of page

Veka Tolonen, 24

Olen videobloggaaja ja ympäristöosaaja. Olen tehnyt videoita yli viisi vuotta omalle kanavalleni sekä tehnyt myös videoita Suomen ulkoministeriön Youtube kanavalle, Euroopan unionille sekä Kainuun liitolle. Unelmani on tehdä tulevaisuudessa sitä mistä eniten pidän eli tehdä työtä yhdistäen videokuvaaminen ja ympäristö. Pidän esiintymisestä sekä luovien asioiden toteuttamisesta. Videokuvausharrastuksessani olen pyrkinyt kehittymään koko ajan mikä näkyy myös videoiden laadussa. Olen itseoppinut taiteilija.

Tarjoan yksityishenkilöille ja yrityksille markkinointiapua esimerkiksi tapahtumille, yrityksen tuotteille ja niin edelleen. Kauttani on mahdollista saada myös pysyvää mainontaa, joka kohdennetaan täysin yleisölle esimerkiksi kalastustuotteet kalastusvideoihin! Markkinointivideot yrityksen kotisivuille tai sosiaaliseen mediaan onnistuvat myös. Mikäli tarvitset sosiaalisen median käytössä neuvoja tai osaajaa niin olen oikea henkilö siihen. Tiedän kuinka sosiaalisessa mediassa saadaan näkyvyyttä sekä kuinka eri sosiaaliset mediat käyttäytyvät keskenään. Mikäli tarvitset henkilöä päivittämään yrityksesi sosiaalista mediaa voit ottaa myös yhteyttä!​

Otan myös ilmakuvia ja -videoita kuvauskopterilla.

Ympäristötieteen maisterivaiheen opiskelija sekä videobloggaaja.

bottom of page